Länsi-Sahara on muodollisesti itsenäinen vuodesta 1976, vaikka valtaosa kansasta elää naapurimaan Algerian pakolaisleireillä (S.K.) Marokko miehitti lähes Suomen kokoisen autiomaa-alueen, kun espanja jätti siirtomaansa v. 1975. Siitä lähtien se on onnistunut lykkäämään YK:n vaatimaa pikaista kansanäänestystä itsenäisyydestä. Myös Haagin kansainvälinen tuomioistuin on on todennut, ettei Marokolla ole väittämäänsä historiallista oikeutta alueeseen.
Wärtsilä Oy toimittaa Marokon miehittämään Länsi-Saharaan 16,5 megawatin dieselvoimalan, joka lähes kaksinkertaistaa Dakhlan kaupungin sähköntuotantokyvyn. Wärtsilän ja Marokon valtiollisen sähköyhtiön ONE:n syyskuussa 2008 solmiman sopimuksen arvo on noin 16 miljoonaa euroa. "Globaalina yhtiönä toimimme myös alueilla, joissa on erilaisia etnisiä konflikteja, aluekiistoja tai ihmisoikeusloukkauksia. Näissä maissa käytämme erityistä harkintaa ja kynnys on tavanomaista korkeampi", kertoo yhtiön viestintäjohtaja Atte Palomäki.
Afrikan viimeinen siirtomaakriisi kärjistyy, vaikka Marokko on ympäröinyt alueen lähes 2500km miinoitetulla hiekkavallilla. Marokko myös pidättää saharalaisaktivisteja ja estää ulkopuolisten pääsyn alueelle. (S.K.)
Matkailu: Matkustamista Länsi-Saharaan kannattaa välttää. Etukäteen järjestetyt ryhmämatkailijat pääsevät yleensä maahan, mutta omatoimimatkailija voidaan käännyttää rajalla. Pariisi-Dakar rallin reittiä vuodelle 2008 on muutettu Mauritanian puolelle epävakaan turvallisuustilanteen vuoksi